MONITOIMIMIES Yleisradion ja Adultan leivissä esim. 1997 ja 2008. Veteraanikitara noin 1982- Valokuva matkalta kohti Pohjois-Etiopiaa Eritrean sodan aikana 2000 Törmäys villisikaan 2016 ja hirveen 1994. Työttömänä Adultan konkurssin jälkeen 2009 Tutkimassa Band Aidin jälkiä Radiomafialle Etiopiassa 2000 Tekemässä perustustöitä Pasilan juna-asemalle 1986. SUMU, SUrkean MUsiikin Konserttien mainontaa 1982 Spontaani käsikirjoitus Pahkasiassa (kuvitus lehden) 1986. Relander Ziltonissa 2018 Radiotöisssä yhteiskunnallista mainontaa ja harrasteissa hupia 1998- Radiomafian Heinähässäkkä-ohjelman toimittajana 1997. Kuulijan piirros Kastarisesta. Pörrin idea nuorisotapahtuma Kohtauksen lehteen 1982 Pommiuhkan sulkemana Amsterdamin Madame Thussaudissa 2014 Piirustelua oppitunnin aikana 1972 Piirros Keskuskoulun 2-luokan lehden kanteen 1974. Pienkoneiden kyydeissä Helsingin, Angolan ja Kenian yllä 1997-2019 Perhekuva 2020 Pappsiliiton jäsenlehden kolumnistina 1992 Osoittamassa mieltä ihmisoikeuksien puolesta 2018 Oppilaat tietävät 2016 Opettaja keräämässä tietoa Gambiassa 2013 ja 2016 Tunisia 2010 Ongella kotitalon edustassa zimbabwelaisessa paidassa 2014 Nuorisotalon isäntänä Haagassa 1985-1990 Nolo Kulttuuritalolla ehkä 1987. Mopo Rotkossa 2011 Mjölkin Ehdotus Jugoslavian kansallislauluksi-kappaleen lehdistötiedotteesta 2001 Mjölkin 30v ‘stadionkonsertti’ 2017 Vierailut maailman miinotetuimmissa maissa Angolassa 1997 ja Vietnamissa 2017. Mjölk Pöllölaakson Aarre-ohjelmassa Mjölk DBTL-veneen katolla 1987 tms. MC Hullun riimit tiukkoina 2011 Leirihippinä Övikissä 1982 Kymmeniä miljoonia Angolan valuuttaa 1997 Koukussa matkailuun 2019 Kortti Bostonista 911 iskun aikaan 2001. Korona karavaanarit 2020 Kirkon tiedotuskeskuksen pelle ja radiotekniikasta vastaava 1998-2008 Kirjailijahaastatus 2015 Kesäteatterihommissa Daniel Katzin komediassa 1993. Keräämässä kuvamateriaalia Egyptissä 2010 Jacke Björklundin Standup-kurssilla 2016. Intiassa turistina ja opettajana 2012. Intiassa turistina ja norsunpesijänä 2012. Hölkkäämässä Teleksin videolla 2011 Heimohassuttelu vaimon kanssa 2017. Haastattelemassa kansanmurhasta syytettyjä Ruandalaisissa vankiloissa 1999. Gambian Loviisakoulun tukiyhdistyksen matkalla 2016 Eturivikuva The Clashista Roskildessa 1985 Ettekö te tiedä kuka minä olen… 1988 Entinen futismaalivahti kaatuilemassa kouluottelussa 2016 Biisintekoa ja kirjailua Kalymnoksella 2014 ‘Koronan luominen’ teos 2020 Tutkimassa Band Aidin jälkiä Radiomafialle Etiopiassa 2000 Pörri huonokuntoisena hölkkääjänä Teleksin videolla kohdasta 1:36 alkaen ja loppukohtauksessa.