MJÖLK – Itsensänolausrokkia jo vuodesta 1987

 

Mjölk on kahden miehen orjkesteri, jossa pääsääntöisesti kitaraa ja turpaansa soittaa Pörri Kastarinen ja rumpuja ja äänihuuliaan Antti Vuorinen

Kappaleita bändillä on varmastikin jo satoja, mikä ei sinänsä ole ihme, sillä keskimäärin kappaleiden pituus ei paljoakaan minuuttia ylitä.

Bändiä on kuvailtu varsin osuvasti musiikilliseksi stand-up komiikaksi.

 Vuosien varrelle on mahtunut myös muutamia mediatempauksia:

– Bändi anoi, että Helsinki-Vantaan lentokentän nimi muutettaisiin muotoon: ’The International Antti Vuorinen and Pörri Kastarinen Airport’.

– Kampanja Hannu-nimen poistamiseksi Suomen nimistöstä.

– Jugoslavian sodan aikana yhtye levytti kappaleen Ehdotus Jugoslavian uudeksi kansallislauluksi ja lähetti sen presidentti Vojislav Koštunicalle.

Mjölk on tehnyt TV-ohjelma Pöllölaakson aarteessa miljoonayleisön edessä 15 minuutissa kappaleen katsojien antamasta aiheesta. Samalla metodilla on syntynyt useampikin laulu Radiomafian suorissa lähetyksissä.

 Lisäksi Mjölkillä on ollut kunnia esiintyä yhteisillä keikoilla mm The Rubettesin, Rasmuksen, Eläkeläisten ja uraansa aloitelleiden Apulannan sekä Tehosekoittimen kanssa.